Teen neuvontatyötä eri-ikäisten ih­misten parissa. Yksi tehtävistäni on käydä oravapuku päällä päiväkodeissa leikittämässä 3-5–vuotiaita lapsia. Leikki on nimeltään Banaanin matka. Sen tarkoituksena on näyt­tää, mistä banaanit tulevat ja mitä banaaninkuorista tulee, jos ne lajitellaan oikein kotikompostiin tai erilliskerättävään biojätteeseen. Välillä kuitenkin pohdin, onko täällä Suomessa oikeastaan mitään järkeä syödä banaaneja. Pitäisikö banaaninkuorien antaa maatua syntypaikoilleen? Mikä osa banaanin ekosysteemistä olemme me täällä kylmässä Pohjolassa, toisella puolella maapalloa? Suomalaiset pitävät kovasti banaaneista, me söimme niitä vuonna 2012 noin 14 kg asukasta kohti. Myös suomalaiset kompostilierot pitävät banaanista. Banaaninkuoren pala häviää äkkiä parempiin suihin matokompostorissa työpöydälläni. Banaanikasvi on tuottaja, me suomalaiset banaanin kuluttajia ja kompostiliero banaaninkuoren hajottaja. Siis ekosysteemi? Vai onko?

On vaikea käsittää, mikä on luonnon ekosysteemi, sillä mielestäni ihminen on kaikissa ekosysteemeissä osallisena. Ihminen vaikuttaa jo kaikkiin ekosysteemeihin mm. ilmansaasteiden kautta. Suurin vaikuttaja mielestäni on kuitenkin maail­man­kauppa. Myydään omia tuotteita ja ostetaan sellaisia tuotteita, mitä ei omasta kotimaasta saada. Tuot­teita tuo­tetaan siis reilusti yli oman tarpeen ja samalla luonnon ekosysteemejä hävitetään surutta. Luonnon­varaisia banaaneja tavataan Kaakkois-Aasiassa. Ne ovat syömäkelvottomia, sillä niissä on liikaa sie­meniä ja liian vähän maltoa. Ihminen on käsitellyt banaania vuosisatojen ajan ja nyt meillä on, etu­päässä Afrikassa ja Etelä-Amerikassa viljelty siemenetön ja paljon maltoa sisältävä hedelmä. Siltä on viety oikeus suvulliseen lisääntymiseen, se on klooni ja lisääntyy vain juuriston avulla. Se ei pysty mukautumaan luonnon olosuhteisiin ilman ihmistä. Ehkä banaaneja ei ole enää kauan, kun il­masto muuttuu.

Ihminen muokkaa ekosysteemejä, tosin sitä tekevät muutkin lajit, mutta ne tekevät sen hieman hilli­tymmin. Ihminen on runsaslukui­suutensa ja ruokansa takia joutunut viljelykierteeseen. Meidän pitää tuottaa mahdollisimman paljon ruokaa, että ruokimme kaikki ihmiset ja ihmisen mukana kulkevat eläimet. Tämä ei vain jostakin syystä toimi. Moni ihminen kuolee nälkään vielä nykyäänkin, vaikka ruokaa on yllin kyllin. Toiset voivat heittää ruokaa menemään tai syödä sitä liikaa. Viljelyksiä raivataan kuitenkin koko ajan lisää, käytetään vesivarantoja kasteluun, kemikaaleja tuholaisten torjuntaan ja keinolannoitteita kasvun li­säämiseksi. Kaikkea ohjaa talous, ei se, että kaikilla olisi ruokaa.

Euroopan unioni on maailman suurin banaanin ostaja. Banaanikauppaa maailmalla hallitsee muutama suuryritys ja banaaninviljelijällä ei ole suurta sananvaltaa banaanin hintaan. Nykyisin on mahdolli­suus ostaa myös Reilun kaupan banaaneja, jotka tuottavat viljelijälleen myös oikeasti elannon. Reilu kauppa myös asettaa vaatimuksia ympäristönhoidolle sekä työläisten kohtelulle. Lapsityövoimaa ei sallita. Useimmiten Reilun kaupan banaanit ovat luomubanaaneja, mutta muutenkin banaaninviljeli­jöitä kehotetaan välttämään kemikaaleja, suojelemaan vesistöjä ja huolehtimaan jätehuollosta. Luon­toa pitää hyödyntää niin, että taloudellisten tavoitteiden ohella myös ekologiset tavoitteet toteutuvat. Pyrin ostamaan lapsille Banaanin matkalle aina Reilun kaupan banaaneja, jotka sitten leikin aikana syömme.

Miten sitten tropiikin luonto kestää banaaninviljelyn? Huonosti. Viljelmillä käytetään paljon tuho­laismyrkkyjä, jotka leviävät yleensä myös muuhun ympäristöön. Banaani tarvitsee kosteutta tasaisesti eli viljelmiä kastellaan koko ajan. Kastelu vie ravinteita maasta, köyhä maa hylätään ja pian raivataan sademetsää uuden viljelyksen alta. Toisaalta banaani voi myös pelastaa sademetsiä, kuten Tansa­niassa. Sademetsien reuna-alueilla asuvat ihmiset on otettu mukaan projekteihin, joilla heidän omaa toimeentuloaan helpotetaan sekä samalla sademetsiä suojellaan. Banaani on todettu hyväksi pelto­metsäviljelykasviksi. Banaanin kanssa viljellään jamssia, maissia ja papuja. Viljely tapahtuu puiden lomassa tai alla ja näin saadaan maaperä peitettyä tehokkaasti. Samalla yhdistyvät sademet­sätilkut toisiinsa, eivätkä sademetsien eliölajit jää reuna-alueilla saarroksiin, vaan saavat lisää elinti­laa. Luon­non monimuotoisuus säilyy. 

Mietin kuitenkin onko siinä mitään järkeä, että syömme banaaneja täällä Suomessa? Ajattelemmeko, että banaanin viljelijät saavat näin elantonsa ja me autamme heitä ostamalla banaaneja Suomeen. Ehkä kyse on vain siitä, että banaania pitää saada, koska se on hyvää ja meillä on rahaa ostaa sitä. Ehkä parasta olisi, jos alkaisimme suosia luomulähiruokaa ja unohtaisimme banaanit. Voisimme myös vähentää ruuan määrää.

Suomen pellot ovat suurelta osin tehotuotannossa. Sen huomaa jo siitä, että kasvinviljely ja karjata­lous on eriytetty eri tiloille. Enää ei tilan naudat tuota lantaa peltoon, vaan sen tekevät teollisesti tuotetut lannoitteet. Tehotuotannossa käytetään myös paljon torjunta-aineita. Maatalouden tehostu­minen on vähentänyt tämän ihmisen luoman ekosysteemin monimuotoisuutta. Niityt ovat myös vä­hentyneet ja niiden mukana hyönteiset. Tein pienen kokeilun ihan kotipihalla. Annoin nurmikon kas­vaa. Ja pihalle ilmaantui pian erilaisia hyönteisiä ja luonnonkukkia. Ja räkättirastaat hävisivät, sillä jostakin syystä ne eivät pidä pitkästä heinästä. Eikä tarvinnut ajaa nurmikkoa – elämää pellossa.

Jokainen suomalainen tuottaa biojätettä yli sata kiloa vuodessa. Biojätettä syntyy siis aika paljon. Kaik­kein helpoin tapa päästä eroon biojätteestä on kompostoida se kotikompostoriin. Siitä saadaan sitten multaa uusien kasvien kasvualustaksi. Biojäte voidaan antaa myös jäteauton mukaan, jolloin se pää­tyy jäteaseman suuriin komposteihin. Ja taas saadaan multaa. Mutta jos biojätettä ei lajitella ja se joutuu kaatopaikalle sekajätteen seassa, syntyy siitä vähitellen metaania. Metaani on voimakas kas­vihuonekaasu, joka aiheuttaa ilmaston lämpenemistä. Tosin jätehuollossa metaanikin käsitellään ja siitä tuotetaan biokaasua. Jätettä ei jätetä.

Banaanin matka päättyy lasten vatsoihin ja osa kuorista paloitellaan mukanani kulkevaan matokom­postoriin, jossa kompostimato palasia jo odottelee. Loput kuorista viedään päiväkodin biojä­teastiaan. Pieni osa päätyy leikkijäteauton uumeniin, josta me lasten kanssa viemme sen leikisti jäteasemalle, jossa se päätyy isoon kompostikasaan. Ja taas syntyy multaa.

Muuten, jos suomalainen ostaa 14 kg banaaneja vuodessa ja yhden banaanin keskimääräinen paino on 100 g, se tekee 140 banaania jokaista suomalaista kohti vuodessa. Vauvasta vaariin. Ja biojättee­seen banaanista päätyy noin 30 % sen painosta (kuoret). Eli Suomessa ostetaan noin 70 miljoonaa kiloa banaaneja (14 kg banaania/asukas x 5 milj. asukasta = 70 milj. kg banaaneja). Biojätettä tulee siis 30 % 70 milj. kg = 21 miljoonaa kiloa. Banaaninkuorivuori.